maanantai 25. elokuuta 2014

12 ATH, kulut ja muuta numerohöttöä

Nordnet-salkun markkina-arvo hujahti yli 20.000 euron viime viikolla, lienee tällä hetkellä muutaman satasen yli. Ja tasaluvut paukkuivat Seligson-salkussakin, 4000 ylittyi samoihin aikoihin. Nordnet-salkku on korkeimmillaan koskaan, Seligson-salkku, kuten aiemmista merkinnöistä selviää, on ollut muhkeampi.

Salkun lihomiseen on vaikuttanut eniten lisäpääoma, Nokian Renkaat -osto. Osake nyökkäsi yllättäen alaspäin osavuosikatsauksen myötä, mutta alkaa nyt olla plussan puolella. Rahastoihin menee tasaisesti se 300 e/kk.

Joka tapauksessa juuri nyt on varakkuutta enemmän kuin kertaakaan ennen. Sijoitusasuntolainakin alkoi elokuussa lyhenemään, hitaasti mutta toivon mukaan varmasti. Puhumattakaan muista veloista, asuntolainasta ja autolainasta. Suunta optimistisesti eteenpäin.

Tosiasiassa ei ole sanottavasti järkeä seurata omistuksia jatkuvasti ja juhlia rikastumistaan tyyliin "tänään olen varakkaampi kuin koskaan". Paras olisi, että osakkeet olisivat halpoja lähivuosikymmenet, ja nousisivat tuonnempana. Ja yhä enemmän alan kallistua nousevan osinkotuoton voimaan. Se on konkreettisin mahdollinen merkki siitä, että firma tekee tulosta ja pystyy jakamaan voittoa myös osakkeenomistajille.

Tasaluvut ovat kieltämättä kiehtovia. Enemmän kuin todennäköistä on kuitenkin, että tuo 20.000 ja/tai 4000 euroa alittuvat, mahdollisesti reilustikin. Silloinkin vain pää kylmänä markkinoiden heilahtelusta välittämättä.

Yhden luvun sain laskettua tässä äskettäin: Nordnet-salkussa olen ostanut osakkeita 19 kertaa ja myynyt 2 kertaa. Näiden yhteenlasketut kulut ovat 115,93 euroa. Salkussa on 15 eri osakeyhtiön lisäksi pieni Suomi Superrahasto-omistus. Kulupuoleen olen kyllä tyytyväinen.

Seligsonin rahastoista kokonaiskulujen laskeminen ei minun matematiikkapäälläni onnistu. Toivottavasti puhutaan vielä kympeistä mieluummin kuin satasista.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

11 Heinäkuussa 2014 tapahtunutta & Osto NRE 6.8.2014

Vuokralainen muutti sisään, ja vuokranmaksu alkoi. Koko vuokra-asunto haihtui mielestä loman jatkuessa, mikä on hyvä merkki. Uinukoon tämä sijoitus rauhassa, kunhan vuokraa tulee, ja kunhan vuokralla maksetaan vastikkeet, lainanlyhennykset ja korot, ja muutama kymppi jää verojen maksuun. Jos vuokralainen vaihtuu vuoden kuluttua, näyttää uuden vuokralaisen saaminen erittäin helpolta ja nopealta, kun seuraa vuokra-asunnon sijaintikaupungin tämän hetken vuokramarkkinoita.

Nokian osingot tuli alkukuusta, jonka jälkeen ostin 55 eurolla Nordnetin Suomi Superrahastoa.

Kuun puolessa välissä meni automaattisesti 300 euroa kuuteen Seligsonin rahastoon. Samalla laitoin Handelsbankenin sijoitustilille 150 euroa lisää.

Tänään ostin - mitäpä muutakaan, kuin - Nokian renkaita. 40 kpl, 25,22 eur / osake. Miksi "aikaistin" ostoa oli Kim ja Tom Lindströmin Nordnetin mallisalkkuun tehdysta spekulatiivisesta ostosta - he odottavat perjantain osavuosikatsauksesta ilmeisesti positiivista, yllättävää uutista.

Minulle on periaatteessa sama, mitä perjantaina tapahtuu, enemmän kiinnostaa, mitä vaikkapa 20 vuoden päästä kuuluu sijoituksilleni. Todennäköinen ensi kevään osinko hipoo jo kuutta prosenttia ostohinnasta, ja uskon, että osinko nousee lähivuosina, kuten on tähänkin asti pääasiassa tehnyt.

Heinäkuussa menee rahaa enemmän kuin missään muussa, ja jättää vielä jälkeensä kysymysmerkin, miten pari seuraavaa kuuta eletään. Eiköhän tässä hyvin eletä, vaikkakaan suurta rahaa säästöön ei ole luvassa. Ne tavalliset 300 euroa rahastoihin, eikä muuta, luulisin.