torstai 5. toukokuuta 2016

49 Menoseuranta? Säästöaste?

Aiemmin olen kirjoittanut, etten ole erityisen kiinnostunut laatimaan kuukausikatsauksia. Minulle on melko samantekevää, onko salkku noussut tai laskenut lyhyellä välillä. On kuitenkin mielenkiintoista lukea muiden blogeista näitä, ja itsekin laitan "eilisen lukuja" blogikirjoitusten loppuun. Nämä ovat joka tapauksessa vuosien kuluttua mielenkiintoista luettavaa.

Monet pitävät myös tiukasti kirjaa tuloista ja menoista. Itse tein näin opiskeluaikana ja työuran alussa, mistä on taatusti ollut hyötyä tähän päivään asti. Nykyisin tarkka kirjaaminen olisi jo liian mutkikasta, kun kyseessä on lapsiperheen talous, eikä penninvenytys tarkoita nykyään samaa, mitä opiskeluaikoina. Mitä tästä kauan sitten pidetystä menoseurannasta on jäänyt käteen?

Ensimmäisenä tulee mieleen yksittäisten valintojen kerrannaisvaikutus: esimerkiksi työpaikkalounas voi maksaa kuusi euroa tai kymmenen euroa, mitä väliä? Ainakin sitä, että vuositasolla puhutaan sadoista euroista. Jos vain jaksaisi itse laittaa eväitä töihin, säästö on parhaimmillaan jo tuhansia. Sama koskee valmisruokia vs. ruuanlaitto perusraaka-aineista, herkkuja, karkkeja jne. Joskus pitkästä kauppakuitista selvisi, että makeiset ja leivonnaiset veivät 15% laskun loppusummasta. Niitäkin tarvitaan, mutta ainakaan tavan vuoksi ei niitä kannata ostoskärryyn lisätä.

Toisena tulee mieleen ennakointi: isot laskut ja esim. lomamatkat on hyvä tiedostaa jo kuukausia etukäteen. Niin järjestelmällinen en ole, että meillä olisi eri tilit laskujen säästöön, lomareissuille ja niin pois päin, mutta tällaisen tiedän monille muille sopivan hyvin. Ennakointia on tietenkin myös se, ettei elä yli varojensa, ei osta liian kallista autoa, vaikka korko olisi miten edullinen tai osaa muutenkin laittaa asumiskulut, viihdekulut, lomakulut ja muut siihen oikeaan mittasuhteeseen, eli meidän tapauksessa keskituloisen velkaisen perheen raameihin.

Yleensäkin ottaen tarkka kuluseuranta opetti harkitsemaan hankintoja tarkemmin. Muistan, etten viitsinyt käydä yliopistolla kahvilla vain siksi, että tämäkin on sitten kirjattava ylös - vaivannäköä luvassa!

Yksi, ehdottomasti paras seuraus kuluseurannalla oli se, mitä aioin tehdä säästyneillä rahoilla. 2000-luvun alussa aloitin rahastosäästämisen, joka jäi sivuun myöhemmin, ja säästöt olivat tämän jälkeen lähinnä korkosijoituksia. 2009 alkoi osakesäästäminen ja indeksirahastojen kuukausisäästöt. Rikas en vieläkään ole, mutta tulevaisuuteen voi katsoa taloudenkin puolesta optimistisesti.

Mikä sitten on säästöasteeni?

Ainoa säännöllinen säästö nykyisin on neljään Seligsonin rahastoon menevät viisikymppiset, eli 200 e kuukaudessa. Lisäksi osakkeisiin olen pystynyt laittamaan muutamia tuhansia vuosittain. Muut säästöt kuluvat säännöllisesti perheen menoihin. Eli ei erityisen korkea säästöaste, varsinkin kun ottaa huomioon, että käytännössä meillä on puolison kanssa yhteiset rahat. Säästöaste ilman lainanlyhennyksiä on minimissään 5%, usein reippaasti tämän yli. Oikeastaan voi olla tyytyväinen, että rahaa on ja sitä jää säännöllisesti säästöön. Verrokkiryhmällä, eli keski-ikää lähestyvillä perheellisillä, säästöaste on tätäkin vähemmän.

Entä lainanlyhennykset? Tähän mennessä en ole mieltänyt niitä säästöiksi, vaikka asuntolaina lyhenee yli 800 euroa kuussa ja sijoitusasuntolaina yli 200. Jälkimmäinen on toki säästöä, ja olennainen osa koko asuntosijoittamisen ideaa.

Ja kulutusluotot? Itseään voisi hyvinkin huijata laskemalla kulutusluottojen lyhentämisen säästöksi. Tätä se ei ole.. Velkojan armoilla siinä ollaan, ja tämä kaventaa liikkumavaraa muutenkin. Se, että velat lyhenevät ripeästi (yli 1500 euroa kuussa), on tietenkin hieno asia. Lähes neljäsosa taloutemme tuloista menee siis lainanlyhennyksiin. Huh!